Pohjalta ei tipu korkealta

Hallituksen esitys uudeksi päihdehuoltolaiksi annettiin viime viikolla eduskunnalle. Toipuminen ei siinä kuulu, toipumiskeskeiseen hoitoon pääsy ei siinä mahdollistu, läheisten hoito ei näy. Nämä olivat keskeiset asiat, joita toipumiskeskeisellä kentällä Myllyhoitoyhdistys ry:n johdolla lakiin vaadittiin ja joita valmistelukeskusteluissa tuotiin moniäänisesti esiin. Nämä ovat välttämättömyys, mikäli laatu ja vaikuttavuus, kustannustehokkuus ovat lainsäätäjien tavoitteena tulevaisuuden riippuvuuksien hoidossa, kuten tässä sotetilanteessa pitäisi olla.

Ollaanko riippuvuutta sairastavien ja heidän läheistensä tilannetta oikeasti parantamassa vai jatkuuko tulipalojen sammuttelu itse palon syyltä silmät sulkien?

Sairauden tunnistamisen ja hoitoon pääsyn kannalta terveydenhuollon malli sujuvasta hoitoon pääsystä oli ajatuksena, mutta mitä tapahtui, se kuultiinkin lääkehoidon lisäämisenä ja sosiaalihuollon pois sulkemisena.

Päihdeosastot, korvaushoito ja käyttöhuoneet eivät riippuvuuksista aiheutuvaa pahoinvointia ratkaise, eivätkä ne helpota taloudellisesti mitenkään sote ahdinkoa. Niiden avulla ei Suomi edelleenkään pääse elämään ratkaisussa vaan elämä riippuvuuden aiheuttaman pahoinvoinnin ja kustannusten kanssa jatkuu.

Nyt nähdyllä lakiesityksellä ei olla parantamassa hoitoa ja lisäämässä toipumista vaan vahvistamassa lääkekeskeisyyttä, edelleen haittojen vähentämistä ja korjaavaa työtä. Tätä on tehty edellisen lain voimaantultua vuodesta 1986 lähtien ja millä tuloksilla, sillä tilanne on tänään pahempi kuin koskaan. Riippuvuussairaudet riehuvat ja lisääntyvät yhteiskunnassamme. Toimenpiteet ja keinot ovat siis täysin riittämättömät. Vanha laki ei toimi, uusi esitys heikentää kentän mahdollisuuksia toimia, puhumattakaan hyvinvointialueiden omiin palveluihin keskittämisuhkasta. Rahat loppuvat muutenkin.

Toipumiskeskeisenä ammattilaisena ja tällä työotteella töitä kymmenen vuotta päihde- ja läheishoidon kentällä tehneenä olen nähnyt, miten riippuvuuksista toivutaan. Kuusihenkinen perheemme on myös toipunut sen avulla. Miettikääpä säästettyjä kuluja. Pieni otos, mutta monistettavissa.

Työotteen keskeiset elementit ovat ammatillinen osaaminen, laadukas ja vaikuttava kansainvälisesti tunnettu ja käytetty 12 askeleen toipumisohjelma, toipumisen vaiheiden tuntemus, kokemuksen hyödyntäminen. Toipumiskeskeisen sateenvarjon alla päihdetyötä tekeviä on Suomessa paljon, tulokset ja säästöt ovat näkyvissä. Julkisia palveluita tarvitaan ehdottomasti, mutta yhtä lailla myös toipumiskeskeistä hoitoa.

Odotukset olivat korkealla, mutta toipuminen on jätetty kuulematta lakiesityksessä. Toipuminenko ei selvästi saa olla suomalaisille riippuvuuden kanssa painiville perheille vaihtoehto.

Ylhäältä ei tässä toki voi tippua, kun ollaan jo pohjalla.

Riitta Koivula (kok.)
päihde- ja perheterapeutti
hyvinvointialuevaltuutettu
Kauhajoki

Vieritä ylös