Ihmisten hyvinvointialue

Olemme tuntemattoman äärellä. Sillä perusteella, mitä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistushankkeeseen on käytetty aikaa ja rahaa, pitäisi voida olettaa kaiken olevan valmista. Siitä ollaan kuitenkin kaukana, sillä käynnistämisvaihe on vasta edessä ja sen jälkeen toteutus arjessa.

Ihmisten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin parissa vuosia työskenneltyäni olen huomannut tietyn lainalaisuuden. Uuden suunnittelu vie aikaa, toteutus vielä kauemman ja käytännön muutokset näkyvät vuosien kuluttua. Mistään pikamatkasta tässä ei ole kyse, mutta juuri nyt olisi päätettävä ketä äänestää ja tehtävä vastuullisia valintoja aluevaltuustoon.

Motivaatio äänestämiseen olisi löydettävä. Asiaa ei auta, että monelle on vielä epäselvää, mistä näissä vaaleissa on kyse ja miksi pitäisi äänestää. On totta, että tämän mittakaavan muutoksesta tiedottamiseen olisi pitänyt varata huomattavasti enemmän aikaa.

Motivaatio äänestämiseen onkin löydettävä itsestä, läheisistä, ystävistä, naapureista. Siitä ajatuksesta, miten haluamme saada hoitoa ja palveluita, sekä miten toivomme tulevamme kohdatuksi ja kuulluksi. Pidätkö tärkeänä, että saat käyttää julkista ja yksityistä terveydenhuoltoa, palveleva perhekeskus on lähellä ja terveysasema on paikkakunnalla.

Jokainen meistä käyttää ja tarvitsee sote-palveluita elämänsä aikana. Se, miten hyvin tai huonosti palvelut ovat toimineet, on tiedossa.

Tulevaisuudesta tiedämme, että asiat tulevat muuttumaan. Leveämmät hartiat joutuvat koetukselle alkumetreillä ja aluevaltuustossa tarvitaan rautaista osaamista palveluiden kehittämiseen ja yhtenäistämiseen.

On selvää, että aluevaltuuston tehtävä on ajaa alueemme yhteistä hyvää, kehittää yhteisiä palveluita ja hoitopolkuja, tarjota kaikille mahdollisimman parasta tasapuolisesti. Näen tässä valtavasti mahdollisuuksia.

Uhkana näen, ettei ihmisen ääni kuulu päätöksenteossa ja hyvä tarkoitus valuu poliittisen hallintohimmelin syövereihin, joissa ihmiselämän arki on kaukainen kajastus horisontissa. Tässä yksi syy äänestää sote-osaajaa, ammattilaista, kokemusta ja arjen ääntä.

Palveluiden saatavuus, sisältö, laatu, vaikuttavuus, hoitoon pääsy ja raha ovat hyvinvointialueen kulmakivet. Parhailla palveluilla nimittäin säästetään rahaa ja lisätään hyvinvointia, ruokitaan positiivista kierrettä, eikä vain sammutella tulipaloja.

Pidetään huoli, ettei hyvinvointialueesta tule pahoinvointialue.

Äänestä palveluiden puolesta, älä hallinnon.

Riitta Koivula (kok.)
aluevaaliehdokas
Kauhajoki

Vieritä ylös